| |
virtuaalihevonen
» Täytti 4 vuotta 21.03.2010 Yleisesti Lippa on ystävällinen ja ihmisrakas. Hoitaessa ei tule minkäänlaisia ongelmia, sillä neitokainen seisoo paikoillaan kuin tatti. Karsinassa harjatessa ovea ei kuitenkaan kannata jättää vähääkään raolleen, sillä tamma hoksaa pakoreitin varsin äkkiä, ja sen jälkeen tallissa vallitsee kaaos. Kaviot nousevat helposti, eikä Lippa kiskaise niitä ennen aikojaan alas. Kisoissa neiti on hermostunut, ja saattaa tepastella trailerialueella. Lämmittelyradalle päästessä kaikki hermostuneisuuden rippeetkin katoavat, ja Lippa keskittyy hyvin. Radalla poni yrittää parhaansa. Se taipuu tiukatkin kurvit tasaisesti ja vikkelästi. Traileriin lastatessa Lippa astelee ramppia pitkin tottuneesti, eikä hötkyile turhia. Mielummin se kuitenkin traileriin menee, jos siellä on jo heppakaveri kyydissä. Taluttaessa tamma on reippaanlainen, joten kannattaa olla hereillä metkujen varalta, tai saatat pian löytää itsesi puskasta tyhjin käsin. Ratsastaessa Lippa on itsepäinen, mutta hellyttävä ponineiti. Alkutunnista se ei meinaa ollenkaan kuunnella apuja. Kun päättäväisesti ja kyllin selkeästi komentaa, saa neidin kulkemaan oikein kivasti. Alkutunnin oikuttelujen jälkeen Lippa kulkee nätisti ja vastaa apuihin keskittyneesti. Esteillä tamma on innokas, eikä aina malttaisi kuunnella ratsastajaa. Kestää kauan ennen kun sen saa keskittymään kunnolla tehtäväänsä. Kun Lippa on hetken saanut temppuilla, se hyppää loppujen lopuksi hienosti. Lähestyessä poni saattaa hoppuilla, mutta pienillä pidätteillä sen saa lähestymään hienosti. Lähes itsestään se asettaa askeleensa tismalleen oikein. Lippa loikkaa ilmaan vähän nykäisevästi, mutta kun siihen tottuu niin sitä ei paljoa huomaakaan. Yleensä se ylittää esteet reilulla ilmavaralla, riippumatta korkeudesta. Laskeutuminen on pehmeä, mutta esteen jälkeen usein peräpää nousee innokkaasti. Jopa puomien yli Lippa menee oikein tiikerinloikalla. Kouluratsastus on silti neidin lempipuuhia. Lipan saa kulkemaan koulua helppoon A'han asti, ja se varmasti oppisi vaativammankin tason liikkeeitä. Kuten ennen estetuntia, myös koulutunnin alussa tamma temppuilee ja puree kuolaimeen suostumatta kuuntelemaan apuja. Hetken tappelun jälkeen kulku on kuitenkin tasaista, ja askellajien tasaisuuden ansiosta sen kyydissä on mukava kulkea. Kun tuntia on kulunut jonkin aikaa, kulkee Lippa kauniisti peräänannossa. Mitä pidemmälle tuntia edetän, sen paremmin tamma astuu alleen ja tottelee pyyntöjä. Maastossa poni on erittäin pirteä ja menohaluinen. Odottavasti se aina pureksii kuolaimia ja kiirehtii reipasta vauhtia. Lippa tykkää laukata pitkiä pätkiä, eikä kunto ainakaan lopu kesken. Hangessa kirmaamista tamma rakastaa, ja on aina innoissaan loikkaamassa aavalle pellolle jos sellainen tulee vastaan. Kuitenkaan Lippaa ei ole vaikea pidätellä, vaikkakin yleensä se laskee laukasta aika vastahakoisesti. © maukka.
Isä Portsmouth GBR 147senttimetriä korkea, tummanruunikko herrasmies-orii. 'Pörriksi' kutsuttu ori kilpailee kouluratsastuksessa vaativa B-tasolla asti, ja sijoituksia löytyy useampaa kymmentä, joista osa on voittojakin. Luonteeltaan poni on ystävällinen ja tasainen, ja todella miellyttävä ratsastaa. Liikkeet ovat ilmavat ja rytmikkäät, eivätkä tunnu pahalta istuakaan. Esteratsastuskin onnistuu, mutta lähinnä vain matalilla radoilla; Pörri kun ei oikein keskity jalkoihinsa eikä lähestymiseen esteelle, joten hypyt ovat lähinnä kiipeämistä muistuttavia. Jälkikasvua orilta löytyy kaksi kappaletta, kumpikin hienoja kouluponeja. Isänisä Theodore KLN on ruunikko koulupuolen poniorii. Korkeudeltaan se lähes hipoo hevoslukemia, 148cm. Theodorin päätä koristaa kaunis tähti ja molemmissa takajaloissa sillä on pienet sukat. Luonteeltaan ori oli yleensä rauhallinen ja reipasmielinen, töihin se lähti säällä kuin säällä ja aina oli mukavaa tehtiin mitä hyvänsä. Oikea nyffimaailman suomenhevonen. Koulupuolella ori oli taipuisa, liikkeet olivat erittäin elastiset ja välillä sitä saikin hieman toppuutella ettei koko ajan olisi vain vedellyt liitoravia kaviot korkealla. Laukkakin kuului oriin vahvimpiin puoliin; siinä oli hyvä työntö ja se oli matkaavoittavaa. Esteitä Theodore ei paljoa hypännyt. Se meni niin hienosti koulua ja piti siitä, ettei sille estehyppelyitä viitsitty edes sen enempää opettaa. Hoitotoimenpiteet sujuivat huoletta vaikka aina ori ei tykännyt jos joku koski sen korviin. Se oli Theodorin arka paikka.Theodore kävi myöskin aktiivisesti näyttelyissä joissa yleensä se pärjäsi mukavasti vaikka huonoksi onneksi tuntui aina löytyvän se toinen poni joka oli luokkavoittaja, joten Theodore jäi useimmiten muiden varjoon. Kilpailu'urallaan ori voitti useita koulumestaruuksia ja siitospuolella ori periytti hienoa ulkomuotoaan ja elämän positiivisuuttaan. Ori jätti varsin vähän jälkeläisiä mutta nekin mitä se jätti ovat järjestäen sijoittuneet ratsastuksen eri lajeissa. Theodore on myöskin kantakirjattu toisella palkinnolla. Bayness oli suklaanvärinen ruunikko turpaan asti ulottuvalla piirrolla ja äärettömän sydäntä sulattavalla mantelisilmäisellä katseella varustettu yleispuolen ori. Säkäkorkeudeltaan Bayness oli 145. Luonteeltaan Bayness oli useimmiten hieman omissa maailmoissaan oleva, varsin kiltti ja jopa sellainen jota nuoremmatkin tytöt ja pojat saattoivat hoitaa. Kiima aikoina Bayness kuitenkin oli se joka määräsi minne mennään. Taluttaessakin ori tarvitsi suitset päähänsä ja kilpailusta etenkin keväisin ei tuntunut tulevan kuuloonkaan. Orin ruunaamista harkittiin varmastikin moniin otteeseen, mutta kun ajateltiin millaista siitosarvoa orilla voisi tulevaisuudessa olla niin päätettiin olla kärsivällisiä tämän suhteen. Ratsastettaessa ori meni koulua keskinkertaisesti. välillä oli parempia päiviä jolloin ori suorastaan liisi ratojen halki kaula hienosti kaarella ja jalat osuivat kaviouralla aina oikeaan kohtaan, toisinaan taas ori oli hieman laiska ja koitteli ratsastajaansa erilaisin kujein. Esteillä ori oli kuitenkin aina rehellinen ja yritteliäs vaikka tuntui jalka olevan useimmiten kaasupolkimella. Esteillä ori sai lähes aina kilpailujen parhaan ajan, mutta vahinko tiputtamisia tapahtui välillä kun orii ei ehtinyt kunnolla kerätä koipiaan lennon ajaksi. Parhaimmillaan ori oli siis hieman pienimmissä luokissa. Kenttäratsastusta myöskin harjoitettiin Baynesilla. Näyttelyissä Bayness sai jo varsana parhaimman tittelin. Vanhempanakin se pärjäsi hyvin vaikka omistaja olikin varsin laiska viemään oritta näyttelyihin. Bayness sai eläkeiässä monia jälkeläisiä joista tuli hyviä harraste ja kilparatsuja. Isänisänemä East Evelyn, kuvankaunis rautias merkitön tamma hurmasi jo nuorena monien katseet. Evelyn on korkeudeltaan 137cm. Evelyn myytiin suoraan kasvattajaltaan ratsastuskouluun yksityiseksi ikäänkuin kilpaponiksi nuorelle tytölle. Luonteeltaan Evelyn on jokaisen unelmaponi, se ei tekisi kenellekään mitään ja kaiken hoidon ajan se seisoo hievahtamatta paikoillaan. Kiimat olivat kuitenkin tammalla varsin voimakkaita ja silloin Evelyn jätettiin suosiolla tarhaan, eikä sitä otettu pikkutyttöä riepottelemaan kentälle. Evelynillä kilpailtiin siis pienissä este ja koululuokissa ja koko ajan se liikkui hyvin, voitti laiskanpulskeat tuntiponit ja se olikin monien ihmisten mukaan kuin hiomaton timantti. Poni kilpaili omistajansa kanssa aina aluetason pikkuluokkiin asti, kunnes taitava pienikokoinen naiskilparatsastaja tarjosi tammasta sievoisen summan rahaa ja tamma vaihtoi omistajaansa. Evelyniä koulutettiin hieman vanhemmasta iästään huolimatta eteenpäin kouluratsastuksessa vaikeille tasoille asti ja menestyi niissä hyvin. Evelyn toimi uudella ratsastajallaan erittäin hyvin ja kun oli kilparatojen aika jäädä tamma vaihtoi jälleen omistajaansa jossa se astutettiin hienoimmilla oreilla ja varsojen kanssa sitä käytettiin näyttelyissä ja se sai myöskin kilpailumenestystä. Tamma kantakirjattiin III-palkinnolla ja viimeisen varsansa se sai jopa 23-vuotiaana. Evelyn oli jokaiselle varsalle todella hyvä emä. Duchess of Somerser, tuo ruunikko nyffi tamma on monien ihmisten rakastama. Se on luonteeltaan erityisen rauhallinen ja lempeä tapaus, kaikki ihmiset saavat rapsuttaa sitä ja se on järkevä myös pienten lasten seurassa. Se on opettanut monet pienet lapset ratsastuksen saloihin ja ekat laukkapätkät on usein otettu tämän tammuskan selässä. Korkeudeltaan tamma on 140cm ja päätä koristaa iso lähes sydämen muotoinen tähti. Duchess of Somerserilla on myöskin kilpailtu useissa koulu ja estekilpailuissa useimmiten päästen kärkikahinaan. Tamma on jokaisessa toimenpiteessä kiltti ja kuuliainen, missä vain ja milloin vain. Näyttelymenestystä tammalta ei oikeastaan löydy, omistajia ei ole yksinkertaisesti ollut viitsimystä tarpeeksi tamman näyttelyitä varten. Mutta jos tämä vietäisiin, kyllä sieltäkin ihan mukavat palkintoruusukkeet varmasti irtoaisi. Tamma on myös todella hyvä emä varsoilleen. Isänemänisä Couvertier on lähes naurettavan kuuluisa kouluori. Ei ole kilpailtu paljoa, hevosta on ikäänkuin säästelty ja oria on käytetty vain niissä kaikista eniten yleisöä keräävissä kilpailuissa. Couvertier oli 134cm orii, mutta periytti useimmiten itseään paljon suurempiakin varsoja. Orilla oli etujaloissaan korkeat sukat, ja takajalat olivat hauskasti ruunikolle tavalliseen malliin mustat. Orilla arvellaan olleen siis sabinokirjavuutta. Kotona ponin kerrotaan olleen hieman kuriton ja itsepäinen, mutta hyvinä päivinä siitä irtosi hienoja liikkeitä ja löytyi ravistakin näyttöä ja korkeutta. Oritta pystyi seuraamaan myös erilaisilla oripäivillä ja muissa show näyttelyissä. Korkean ravin vuoksi sillä ajattiin välillä kärryillä. Vanhoilla päivillään ori sai laiduntaa yhdessä muutaman tammansa ja varsansa kanssa. Ori oli äärettömän lempeä muille hevosille ja piti aina koko laumasta huolen. Couvertier on kantakirjattu II-palkinnolla. Isänemänemä Ma’ar GBR, tutummin vain "Maya" oli väritykseltään voikko tamma. Se eli puolivillinä 5 ikävuoteen asti jolloin se myytiin jollekin koulutustaitoiselle ihmiselle. Maya astutettiin heti uudessa kodissaan ja varsan synnyttyä sitä alettiin kouluttaa pikkuhiljaa uudessa osaavassa kodissaa jossa asui ennestäänkin muutava New Forest-poni. Lopulta Maya kilpailikin He A tasolla ja esteitäkin 60cm luokkia. Mayan liikkeet eivät olleet mitään katseenkerääjiä, mutta arvostusta se saikin paljon juurikin värinsä ja muhkean ulkonäkönsä ansiosta. Mayaa käytettiin myös tasaisesti näyttelyissä, enemmänkin leikkimielisissä match showissa. Mayan kilpailijan ura katkesi kuitenkin tapaturmassa rikkoutuneen jänteen vuoksi ja se pääsi elelemään varhaiseläkettä saaden varsoja hyvärakenteisista oristeista. Mayaa kuntoutettiin ja siitä tuli myöskin hyvä terapiaratsu. Maya oli korkeudeltaan 142cm. Emä Abigail on kauniin kimo koulupainotteinen new forest-tamma, joka on kilpaillut upealla menestyksellä kouluratsastuksessa. 'Apilta' löytyy kaikenkaikkiaan reilu kuusikymmentä sijoitusta, parhaimmillaan helppo A tason luokista. Estekisoistakin on tammalle tippunut kaksi sijoitusta, mutta esteratsastus itsessään ei ole tamman lempipuuhia. Luonteeltaan Api on melko herkkänahkainen ja vaativa poni, ja saat nähdä paljon vaivaa ennen kuin voitat tamman luottamuksen puolellesi. Säkäkorkeudeltaan Api on 147senttimetriä korkea, ja onkin jännä juttu, miten meidän Lipasta jäi näinkin pieni vaikka vanhemmat ovat kumpikin ponimittojen rajoilla. Jälkeläisiä Abigaililta löytyy viisi kappaletta. Emänisä Fabrizio on erittäin älykäs ja uskollinen poniori. Fabrizio omaa mukavat ja pehmeät liikkeet, ja sen tahtiin on helppoa päästä mukaan. Kyseinen herra on erikoistunut kouluratsastuksen ihmeelliseen maailmaan, mutta myös esteilyä se on kokeillut. Kouluponina Fabrizio on miellyttämishaluinen ja reipas, siis erinomainen tähän työhön. Varsoja tällä helmellä on kaksi kappaletta, molemmat oikein säyseitä ja näyttäviä ponineitokaisia. Emänisänisä Jaguar GMs on uuttera ja luotettava poniori erittäin arvostetusta ja puhtaasta new forest- ponisuvusta. Jaguar on päässyt julkisuuteen upeiden kouluratsastuksen vaativien tasojen suorituksista. Jaguar on rehti ja kunnollinen ratsu koulukilpailuissa. Varsoja Jaguarilla on neljä, erittäin hienoja ratsuja ja näyttelyponeja joka ikinen! Pinemountain Faolan on vireä ja rauhallinen nuori neitokainen. Faolan on 137cm korkea, ja kauniin kimon peitekarvan peittämä. Faolan on erinomainen kilpaponi, luonne ja äly kohdallaan. Tammalla on tällä hetkellä kaksi komeaa ja hyväluontoista orivarsaa. Emänemä, erittäin siropiirteinen ja suurisilmäinen Butterfly V on hyvin menestynyt kouluratsu vaativissakin luokissa. Butterfly on älykäs ja erittäin ihmis- ja eläinystävällinen new forest ponineitokainen. Tamma on monikäyttöinen ratsu, osaa erinomaisesti koulukiekurat, maastoesteilyn ja esteradat. Varsoja tältä kertakaikkiaan ihanalta tammalta löytyy kaksi kappaletta, joista kumpikin on perinyt emänsä lahjakkuuden kouluradoilla. Emänemänisä on komea ja selväpäinen Farley GBR. 'Farley' on yhteistyöhaluinen ja ihanteellinen kilpakumppani vaativiin koulukilpailuihin. Farley on komean tummanruunikon karvapeitteen ja tähtipiirron omaava, osaava ja lahjakas kouluponi. Ori on 145cm korkea, kokoa ja näköä siis löytyy. Jälkikasvua orilta löytyy yhden varsan verran. Farsiris on helppohoitoinen ja älykäs ratsu. Farsiris on uuttera työntekijä, mutta joskus voi olla itsepäinenkin. Tämä tamma on upea ja lahjakas kilpaponi niin esteillä kuin kouluratsastuksenkin parissa. Tamma on vielä kilpailukäytössä, joten jälkeläisiä siltä ei löydy kuin yksi kappale.
|