etusivu » ponit » toiminta


Hei ja tervetuloa Bahnhof'iin. Talli on pieni, kymmenen karsinaa ja pihaton sisältävä maalaistalli, joka panostaa etenkin koulupainotteisten new forest-ponien kasvattamiseen ja ulkomailta tuomiseen. Talli sijaitsee keskellä maaseudun rauhaa, lähimpään 'kaupunkiin' (kylä, josta löytyy tarvittavat kaupat) on matkaa noin 18 kilometriä ja naapureitakin löytyy vain muutama. Idyllisestä ympäristöstä nauttivat niin ihmiset kuin hevosetkin, ja tunnelma tallilla on leppoisa. Kesäisin saamme viedä ponit naapurimme isolle pellolle laiduntamaan, ja muut vuodenajat käytössämme on kolme isoa tarhaa ja kaksi vähän pienempää.

Tiloiltamme löytyy tarvittaessa valaistu, iso, 40m x 70m hiekkakenttä estekalustoineen, joka on varattu tallin asukeille ja maksusta muillekin lähitallien hevosille. Maastoja löytyy pitkistä laukkasuorista hiljaisiin metsäteihin, ja kesällä on uittamismahdollisuus jos jaksaa tarpeeksi pitkälle lähteä. Tallilla harvemmin järjestetään kilpailutoimintaa, sillä pääpainotus on siitoksessa, mutta mahdollisuudet järjestämiselle löytyy kyllä. Toisinaan tallilla käy yksittäisiä valmentajia pitämässä tallin ratsukoille tunteja, muuten tuntitoimintaa ei löydy.

Kasvatuksessamme pyrimme terveisiin, hyvärakenteisiin, nykyajan kilpakäyttöön soveltuviin poneihin, ja varsat suunnitellaan huolellisesti vanhempien suvun pituuden, kilpamenestyksen ja tulevaisuuden perusteella. Jos kasvatti myydään, valitaan koti tarkasti ja toivomme löytävämme kasvateille kodin, jossa se pääsee tasoiseensa käyttöön ja mieluusti jatkamaan oman painotuslajinsa edustajien sukupolvia. Tilausvarsoja on mahdollista saada, jos ajankohta on sille sopiva. Kaikenkaikkiaan, toivotan jokaisen erittäin tervetulleeksi pieneen ja vieraanvaraiseen talliimme!

- cookie. (VRL-02457, ROWDY)






© cookie 2009